Olemme nuori ja energinen hämeenkyröläinen palveluyritys, jonka erikoisalaa ovat hyvät tarjottavat pikkupurtavista pitopöytään.
Onnistunut tarjoilu on meille kunnia-asia, olipa sitten kyseessä perheen pienimmän kakkukekkerit tai suvun merkkihenkilön suuret syntymäpäivät.
Valmistamme tarjottavat asiakkaan toivomusten mukaan. Voitte myös jättää kaiken suunnittelusta toteutukseen meidän huoleksemme.
Toimimme yhteistyössä Kirmon tilan kanssa. Alkujaan 1800-luvulta olevassa Kirmon Yläsalissa juhlatunnelma on helposti tavoitettavissa.
Palvelemme myös aivan tavallisen ruokatalouden ongelmatilanteissa. Meiltä voi tilata huolella valmistettua kotiruokaa ja siten helpottaa omia
työkiireitään esimerkiksi lomien ja juhlapyhien edellä.
Allergisten lasten vanhempina olemme tottuneet tuottamaan makunautintoja nopeasti myös ruoka-ainerajoitteet huomioon ottaen.
Hyvä ruoka on oleellinen tekijä niin arjen pyörityksessä kuin juhlien kohokohtana!
|